Stereotypiat. Istun teellä liikunnanopettajani kanssa puhumassa elämästä, windowsista ja kaikesta siltä väliltä. Opettaja kertoo että koekauden lähestymistä enteilevä kollektiivinen joukkolintsaus ei ole uusi ilmiö. Taustalla jonkun olohuoneelta näyttävässä koulunvieruskahvilassa soi vaimea pianomelodia. Eikä ole edes ensimmäinen kerta, kun jonkin aineen opettaja kutsuu kahville. Itseasiassa tämä on kolmas, ehkä kuitenkin yllättävin. Olen sydänjuuriani myöten kiitollinen, etten yksinäni joutunut tuiskahtelemaan pyllylleni tyhjässä liikuntasalissa. Tämä opettaja on käytännössä minulle atk-taitoinen pyhimys, jolla on ollut ihan mieletön elämä. Ovella poistuessamme kahvilasta opettaja kysyy vielä hymyillen että oliko hyvät treenit. Hän vilkaisee kelloaan todeten olevansa jotakuinkin kohteliaisuusetiketin rajoissa myöhässä omalta luennoltaan ja mumisee jotakin ilmiön toistuvuudesta. Opettaja heilauttaa kättään ja katoaa juosten horisonttiin.
Suurimmaksi stereotyyppiseksi myytiksi lienee paljastunut siis saksalainen auktoriteettikäsitys. Juu-u, opettajaa on suotavaa puhutella sukunimellä, näin: "Juu-u, rouva opettaja, ottaisin mielelläni lisää teetä. Ei rouva opettaja, minua ei haittaa jos kysytte mitä mieltä tyttärenne on käyttämistäni väreistä."
Saksalainen tehokkuus on myös saanut oman osansa purkupallon mätkäyksistä, alkaen itsestään menolennosta. Puolen tunnin ahkeran ihmisbongauksen jälkeen puhelimeen vastasi kenttää etäisesti lähestyvä tutoropiskelija. "Ai sinä olet siellä jo. No tuota, tässä menee varmaan vielä parisenkymmentä minuuttia", sanoo ääni. Myöhemmin uskoni saksalaiseen tehokkuuteen tuhoutuu täysin tutustuttuani kanssaopiskelijoihini. Luovien alojen opiskelija on aina luovien alojen opiskelija, pidättäen itsellään lajityypilliselle käyttäytymiselleen ominaisen oikeuden ilmestyä 10 minuutin pyöräilyllistä aika-avaruudellista jatkumoa uhmaten paikalle kahden tunnin siirtymämarginaalilla. Kaljojen kanssa. Otan asian puheeksi naisten pukuhuoneessa. Saksalainen matemaatikko-opiskelija värisee ajatuksesta. "Minä tykkään täsmällisyydestä, inhottavaa tuollainen." Tulihan se sieltä. Mainittakoon vielä, että istumme pukkarissa kymmenen minuuttia tunnin alkamisesta ja tiedämme sen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti