Talvisenkeväinen ja kevättalvinen kaupunki. Palauttelen lopputöitäni lintujen laululla ja avonaisilla takeilla ja välillä suljetuilla takeilla mutta lämpimillä väreillä ja väreilyillä. Vielä viime metreillä jostain materialisoitui keskustaan valtava kirkko tutkittavaksi. Ajaton saksalainen sunnuntairauha. Vaihtariystäviä, valokuvausta ja suureellisuutta. Valoa, pakkasta, mokkajäätelöä. Pitkä kollektiivinen uni lipuu reunalleen.
Kuvittelen herääväni jossain muualla, eräässä pohjoisessa maassa. Siellä ihmisillä on paksummat kaulahuivit ja puheessa paljon vokaaleja. Todennäköisesti ensimmäinen vilpitön ajatukseni käsittelisi edellisenä päivänä nautitun alkoholin määrää ja arviota määrästä. Milloin minä tänne päädyin. Ennenkaikkea: milloin minä täältä läksin. Missä oikeastaan on täällä, ja missä siellä. Ja missä vaiheessa ne vaihtoivat paikkoja. Kaukana, mutta mistä. Yksi selkeä rajapylväs lienee se ensimmäinen kerta, kun alkaa opiskelijatoverilleen analysoimaan ulkokohtaisesti oman kulttuurinsa rakenteista. Seuraava rajapylväs on, kun taas ei enää aloita jokaista lausetta sanoilla "minun maassani...." Viimeinen paalu taas on se, kun esitettyyn kysymykseen ei enää äkkiseltään osaakaan sanoa oman kulttuurinsa kantaa aiheeseen.
Mitä oikeastaan tapahtui. Sadoista silminnäkijöistä huolimatta kukaan ei ole ihan varma.
