Eli maan päältä oli pakko vetää kolmen teinin ja eväskorin paksuinen kaasuputkien kokoelma. Senhän voisi maalata. Juu-u. Alkutalven lokaisimpana hetkenä syksynrippeissä kahlatessa vaaleanpunaisten putkien vaikutus on suunnilleen sama kuin joku ojentaisi jäätelötötterön suoraan aivoihin. Ensin skandinaaviseen mustavalkoharmoniaan tottunut kulkija menee kokovartalotilttiin, mutta pian kasvot sulavat mielihyvästä, eivätkä askelet päivän pimentyessä enää tunnukaan niin raskaille.
Seuraava kokovartalotiltti voi tulla paikallisessa ravitsemusliikkeessä. On nimittäin aivan tavallista, että naapuripöytään saattaa parkkeerata vihreätukkainen mieshenkilö ponin kokoisen koiransa kanssa oluelle. Välillä omistajan tukka ei ole vihreä, mutta koira on yleensä poikkeuksetta ponin kokoinen. Vain Berliinissä voi joutua postitoimistossa keltaisen turvallisuusviivan taakse odottamaan palvelua ja myöhemmin illasta baarissa istumaan selkä kiinni jättiläiskoirassa. Eihän tälle voi kuin hymyillä ja pudistaa tanskandoggin karvoja mekostaan aamulla. Mielelläni pudistankin.
Mongolialaisista tappajamadoista
Vaan voi kunpa saksalainen koulujärjestelmä olisi kuin saksalainen baari ja vaihto-opiskelijaan voitaisiin soveltaa vähän suureellisemmin tuota muihinkin eläimiin kohdistuvaa inhimillistä armoa. Saksalaisen koulumaailman byrokratia on valitettavasti syönyt viihtyvyyttäni roisisti. Mietinkin pitkään missä kulkee (netti)tahdikkuuden raja, mutta minä tulen rehellisestä maasta. Suomalainen minä olen ja saksalaiseksi en tule, joten tässä ja nyt, edustaen vain itseäni, ilmaisen syvän tyytymättömyyteni vaihtokouluani kohtaan. Jonkun muun kokemus voi olla täysin erilainen ja hyvä hänelle, niinhän sen pitäisikin, mutta minua on suoraan sanoen kohdeltu täällä kuin koiraa. Ei kuin saksalaista koiraa, joka istuu baarissa lämpimässä omistajansa vieressä, vaan kuin suomalaista.
Ensinnäkin minusta on omituista, että paperini menivät läpi kahden koulun kansliassa, sinetteineen ja allekirjoituksineen, ilman että kukaan vaivautui kertomaan minulle, ettei yhtäkään valitsemistani kursseista ole syyslukukaudella saatavilla. Oma lukunsa ovat tietysti kurssit, joille minua ei yksinkertaisesti päästetty, koska lähtökoulullani ei ole sopimusta juuri näistä kyseisistä kursseista. Sinänsä jännä juttu, että näitä kursseja kuitenkin mainostetaan koulumme vaihtoonlähdön tiedoissa ja olen kyseistä ainetta tässä kolmisen vuotta opiskellutkin. Kolmenkymmenen opintopisteen paketista jäi käteen siis vain narut. Vaihtotoimisto koetti paikata tilannetta valitsemalla sokkona korvaavat kurssit. Yhtään oman alan opiskelijaa ei ollut mailla halmeilla ja maito oli jo maassa, joten menin sinne minne käskettiin, tietämättä mitä minä oikeastaan täällä tekisin seuraavan puoli vuotta.
Alussa tilanne ei vaikuttanut niin pahalta. Pian vapaa-ajasta alkoi kuitenkin tulla kirosana. Vielä muutama uusista kursseista putosi, sillä kävi ilmi että linkityksien takia niillä keskutellaan ja käytetään esimerkkeinä toisten kurssien tehtävänantoja, ja näille toisille kursseille minua taas ei päästetä, jolloin koko hommalta alkoi pudota pohja. Jäljelle jääneet kurssit taas, kävi ilmi, olivat kaikki kaksi täysin itsenäisiä projekteja. Johdannon jälkeen ainoat ihmiskontaktit olivat viikoittaiset puolen tunnin vastaanottoajat. Yksikään opettajista ei luonnollisesti osannut englantia, joten puolituntiseni meni aika pitkälle nyökyttelyn merkeissä. Kuulin tosin muilta opiskelijoilta, että minun pitäisi käsittää kunnianosoituksena ylipäätään se fakta että olin saanut kyseisen luennon. Kaikki professorit eivät halua vaihto-opiskelijoita kursseilleen.
Oma lukunsa soppaan oli vielä tiimityöskentely. Ensimmäinen tiimikaveri hermostui huonoon saksaani ja vaihtoi ryhmää, mikä ehkä tuntui vähän keljulta mutta oli ymmärrettävissä. Seuraava tiimikaveri taas osasi englantia ja oli hengessä mukana. Hän myös ilmestyi muutaman kuukauden verran paikalle samojen luonnosten, mutta uusien sanamuotojen kanssa. Välillä hän ei ilmestynyt paikalle, koska oli päättänyt lähteä spontaanille omalle lomalle toiseen maahan. Kuvitustyön perustana toimivaa saksankielistä keskiaikaista runoa en koskaan onnistunut sanatarkasti kääntämään. Jokaisella tapaamisella opettaja luki runoa mantranomaisesti, jotta saisimme oikeaa otetta kuvitukseen. Viimein opettaja ehdotti että voisin tehdä työn täysin itsenäisesti. Eli saisin potkut ryhmästä. Sen jälkeen ehdotin hänelle sähköpostitse että ottaisin jo ansaitut opintopisteeni ja juoksisin.
Rakkaudesta
Koulutuksen puolesta tämä on tosiaan ollut hyvin, hyvin pitkä ja mitään antamaton puolivuotinen. Ja voi mongolialainen tappajamato, jota en koskaan päässyt piirtämään, sentään; suussani alkaa maistua veri vain ajatellessanikin kuvittamista. Vaan kuten monesti rakastuessa käy, suodattuu uskomaton määrä kuraa henkisten munuaisten läpi ja ihmeen tuntu ja hyvä hyvä olo jäävät päällimmäiseksi aistimukseksi. Elämästä löytyy pieniä iloja, kuten suihkun kuuma vesi, mikä on kuin paraskin videopelin sidequest; päämäärän kannalta merkityksetön mutta ai jumankekka miten sitä osaa vaihdon tässä pisteessä taas arvostaa. Oman riemunkiljahduksensa vaihtari päästää lisäksi tajutessaan spontaanisti kirjoittaneensa sähköpostin tai tekstarin saksaksi. Ainakin vaihtovuodesta voidaan katsoa jääneen käteen pari verbimuotoa ja pienet döner- jenkkakahvat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti