Täysikuu. Saippuakuplat keinuvat vienosti yötuulessa erään saksalaisen ullakkohuoneiston ikkunasta kattojen ylle Berliiniläiseen yöhön. Pienen runotytön melkein perverssille tasolle jugendtaloihin mieltynyt sydän räpyttää kuin kofeiinipumpattu perhonen. Humanisteja tekemässä kokeellisia videopelejä keskustassa yliopiston tiloissa. Enhän minä nyt varmasti ole kuollut ja taivaassa? Tai herään kohta matrixlaatikosta. On myös pieni todennäköisyys etten herää (etten ole siellä lähtökohtaisesti tai olen, mutta pidän jokatapauksessa kovin paljon tästä harhakuvasta ja pöyhin silloin tyynyni ja käännän kylkeä), ja uni humanisteista ja kolmiulotteisesta grafiikasta jatkuu.
Välillä uneksin itseni myös iltaoluelle musliminuskoisen kämppiksen kanssa, joka muuten tekee myös erinomaisia makkaravoileipiä edellämainitun virvokkeen seuraksi. En oikein tiedä minkä korkeamman voiman alttarille olen vahingossa kumartanut ja minkä virtsannut jotta tällainen asetelma on päässyt syntymään. Luulen että matemaattista yhtälöä ei saatane selville. Tai sitten se on vain sukukarma, en voi sanoa että ilmiö olisi täysin ennenkuulumaton näissä geneettisissä piireissä. Jokatapauksessa en juuri nyt vaihtaisi mitään hassusta vaaleanpunaisesta unestani.
Joskus taikausko siis saa ihmisiä tekemään pöhköjä asioita, ja totta vieköön hyvä niin. Vähän ennen laskeutumista tämän kaupungin kamaralle monta kuukautta sitten näin lentokoneen ikkunasta elämäni isoimman ja loisteliaimman sateenkaaren. Näytti kuin tuo optinen ilmiö kaikkine fysikaalisine lainalaisuuksineen olisi muodostanut katkeamattoman kehän tämän kaupungin ylle. Jos tuo ei saa ihmistä pokkana kääntämään ansioluetteloaan vaikka google translaten avulla vieraalle kielelle ja kokeilemaan kepillä jäätä jopa kaksi viikkoa sitten umpeutuneen työpaikkailmoituksen kanssa niin en tiedä sitten mikä saa.
Aktivoidaan siis bonustaso, salasana oppityttö...!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti